Myrskylintuja taivaalla,
siipiä haavoittuneita.
Tahtoisin lentää uneeni
ja nukkua aikani loppuun.
Tee murheestani rovio,
polta karrelle minusta.
Kesän kauneimpana päivänä,
maa on verestä musta.
Yöt ovat jo kylmiä,
huomaatko, lintunen pieni.
Joskus on pimein hetki,
ennenkuin näet valon.
Tuska; sillä on
kyltymätön kita.
Siiveniskut kumisevat,
pedon kynnet minussa.
Eksyneenä
ja piinassa.
Olla liikkumaton,
sameassa vedessä.
Halvaantuneena
murheessa.
Sinun hiuksesi,
kuin punaista kultaa,
auringonlaskussa,
muistoissa.
Ja kuitenkin aurinko nousee.
Se on täällä sisällä,
yksinäinen sydän.
Aika hurjan kaunis runo vaikka musta onkin, tämän runon on tehnyt minun äitini. Hän on runoilija ja taiteilija.
Vaikka runo onkin aika tumma ja mustanpuhuva siinä on mun mielestä jotakin äärettömän kaunista. Tietysti jokainen voi sen tulkita eri tavalla.
Huomenna lähdetään maalle. Grillailemaan ja pitämään yhtä ystävien kanssa.
Xo Xo Spiguli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti